Kumppanuusmaatalous

Mitä on kumppanusmaatalous (CSA)?

CSA eli “Community-supported agriculture” on tuottajan ja kuluttajan välinen kumppanuus, jossa kuluttajat tukevat paikallista viljelijää ostamalla osuuden tulevan kauden sadosta jo alkuvuodesta. Eli CSA-jäsenet jakavat viljelijän kanssa riskin sadon onnistumisesta. Voiko joskus käydä niin, että CSA-jäsen ei jonain vuonna saisikaan rahoilleen vastinetta, jos sato epäonnistuu? Periaatteessa se on kyllä mahdollista. Todennäköisyys tähän on kuitenkin hyvin pieni seuraavista syistä:

  1. Rekolan peltoja on jo 70-luvun lopulta lähtien hoidettu biodynaamisin menetelmin ja maa on hyvinvoiva ja satovarma.
  2. Lajivalikoimamme on monipuolinen, eli mikäli jonain vuonna tuholaiset tai taudit veisivät jonkun vihanneksen kokonaan, on paljon muita vihanneksia, joilla voidaan paikata menetetyt.
  3. CSA:n osuus Rekolan Puutarhan liikevaihdosta on alle 40 %. Mikäli sattuisi katastrofaalinen sadon menetys, esim. sääilmiöiden takia, varmistamme tuotteiden riittävyyden CSA-jäsenille vähentämällä muuta myyntiä.

Satokassin sisältö

Yhden satokassin arvo on noin 20 euroa, mutta se voi hieman vaihdella vuosittain. Kassin sisältö vaihtelee kauden mukaan. Alkukaudesta satokassit sisältävät enemmän mm. lehtivihanneksia, papua ja kurkkua, loppukaudesta enemmän juureksia. Huomioimme mahdolliset allergiat ja epämieluiset tuotteet (max 2 tuotetta) ja korvaamme ne muilla tuotteilla satokasseissa. Kassien sisältö pyritään pitämään mahdollisimman monipuolisena. Kaudelle 2026 pyrimme saamaan satokasseihin seuraavia tuotteita: lamopinaatti, puna-, keltajuuri, mangoldi, keltasipuli, purjo, valkosipuli, porkkana, palsternakka, lanttu, varsiselleri, juuriselleri, salaatti, keräkaali, kyssäkaali, lehtikaali, palmukaali, kiinankaali, kesäkurpitsa, peruna, avomaankurkku, papu. Lisätilaukset tehdään nettikaupan kautta vähintään vuorokautta ennen jakopäivää. Alla esimerkkejä kassien sisällöstä vuodelta 2022.

1. jako 28.7 Määrä
kyssäkaali 200g
varhaiskaali 800g
sipulinippu 700g
valkosipuli 150g
kesäkurpitsa 400g
tilli nippu
lehtikaali 300g
sitruunamelissa nippu
kähäräpersilja nippu
parsakaali 200g
punajuuri 500g
4. jako 8.9 Määrä
porkkana 1kg
sipuli 600g
purjo 200g
pinaatti 200g
kyssäkaali 200g
palmukaali 300g
kiinankaali 1kg
papu 200g
kurkku 100g
rosmariini nippu
9. jako 17.11 Määrä
peruna 1,5kg
porkkana 1kg
valkosipuli 150g
juuriselleri 400g
raitajuuri 500g
sipuli 500g
purjo 400g
kiinankaali 1,5kg

Milloin ja missä?

Sadonjaot pyritään aloittamaan heinäkuun loppupuoliskolla. Sadonjaot ovat kahden viikon välein torstaisin. Vuonna 2026 on kahdeksan jakokertaa. Noutoajat satokasseille ovat aikavälillä 15-18:00 riippuen jakopaikasta. Tampereella on kolme jakopistettä: Pispalassa, Tammelassa ja Muotialassa. Kangasalan keskustassa on yksi ja myös Rekolan tila toimii jakopaikkana (jakopaikkoihin voi tulla tulevaisuudessa muutoksia, mutta nämä ovat voimassa ainakin vuonna 2026). Vihannekset toimitetaan paperikassissa jäsenen valitsemaan jakopaikkaan. Noutoaika jäsenillä on 1-3 tuntia jakopaikasta riippuen. Rekolasta voi kassinsa hakea myös myöhemmin ja Tammelasta noutamattomat kassit palautuvat Rekolaan, jossa niitä voidaan säilyttää tarvittaessa muutaman päivän. Muista jakopaikoista satokassit täytyy hakea sovittuna ajankohtana, koska näissä paikoissa ei ole kylmäsäilytystiloja eivätkä noutamattomat kassit palaudu Rekolaan.

Kuinka monta satokassia valitsen?

Jäsen voi ostaa satokasseja haluamansa määrän, vähintään neljä kassia. Satokassit voi hakea haluamillaan jakokerroilla. Neljän satokassin ottaja voi siis hakea kassinsa esim. neljällä viimeisellä jakokerralla tai ensimmäisestä jaosta alkaen joka toisella kerralla.

Jäsenten edut

  • Säännöllisin väliajoin toimitettava satokassi, joka sisältää valikoiman biodynaamisia luomujuureksia ja -vihanneksia
  • Asiakaskirje, joka sisältää mm. tietoa satokassin tuotteista sekä Rekolan puutarhan kuulumisia
  • Mukanaolo läpinäkyvässä ja ekologisessa ruoantuotantomallissa, joka lisää kaupungin ja maaseudun välistä vuorovaikutusta.

Tilaa satokassi

Valitse satokassien määrä sekä jakokerrat. Huomioithan, että valittuja jakokertoja tulee olla yhtä monta kuin satokassejakin. 

Satokausikassi
4

Kassien hinta yhteensä:

Jakokerrat ja noutopaikat